Mysliks meni

published on

Voihan huhtikuun puoliväli. Mukamas niin kiire kokoajan. Bloggaaminenkin on oikein säännöllisen epäsäännöllistä, pahoittelen. Voi siis sanoa, että mun homma tän kirjoittamisen suhteen on mennyt iha pipariksi ja edellistä lausetta lainaten pian ohjeeseen, joka selviää otsikosta.
Mulla siis on koulu takana ja nyt on kevät aikaa lukea pääsykokeisiin ja "lomailla".  Valmistuin parisen viikkoa sitten tosiaan hammashoitajaksi ja olen tyytyväinen todistukseeni. Nyt on ensimmäinen ammatti taskussa! En pitänyt mitään suuria juhlia, koska tiesin ja tiedän, että aion jatkaa vielä eteenpäin ja pidän tätä vain yhtenä välietappina. Minun juhlani olivat hyvin minunlaiseni, perhe ja hyvää ruokaa ja kuohuvaa. En kaivannut mitään muuta. Ennen kuin aloitan höpöttämisen ravintolasta ja siitä kuinka hyvää ruoka oli, mennään ohjeeseen jonka tulin teille jakamaan. Jos haluan kiittää jotain,teen sen yleensä makealla tavalla, mutta tällä kertaa halusin tehdä jotain erilaista. Tein myslipurnukat minun ohjaajalleni ja hammaslääkärille, joiden kanssa sain olla viimeisen harjoittelun.

 Ohje:
Herkkumysli Pinjan tapaan
(pellillinen)
10 dl kaurahiutaleita
1 dl pellavansiemeniä
1,5 dl erilaisia pähkinöitä oman maun mukaan
2dl rusinoita ja kuivattuja hedelmiä
1dl oliiviöljyä
4rkl hunajaa

Sekoita kaurahiutaleet, siemenet ja pähkinät kulhossa sekaisin.
Laita öljy kattilaan ja kuumenna, lisää joukkoon hunaja. Älä päästä kiehumaan!
Lisää kulhon sisältö kattilaan ja kääntele kunnolla. Ota kattila pois levyltä.
Kun seos on tasainen, kaada se pellille ja laita uunin keskiossan 175asteeseen n. 15 minuutiksi. Tarkkaile ja kääntele mysliä tarvittaessa, sillä se palaa helposti. Kun mysli näyttää hyvältä, ota se pois jäähtymään ja lisää rusinat ja kuivatut hedelmät sekaan.

Vinkki: Käytä niitä aineita, joista itse pidät! 
Ps. Tämä ei voi mennä mönkään, joten eikun testailemaan ;) Ja on tuhat kertaa maukkaampaa kuin kaupan myslit!







RELATED POSTS

Lähetä kommentti

Kommentit

Popular Posts