Budapest part 2

published on

No mooooi! Mun pikaisiin kuulumisiin on kyllä nyt muutamina kertoina venynyt viikkoon. Älyttömästi on vaan ollut iltaisin puuhattavaa.  Mutta nyt siis tulin kirjoittelemaan meidän Budapestin reissun nähtävyys päivästä. Mehän oltiin siis kolme kokonaista päivää Unkarissa, joten ei siinä nähnyt kuin pienen osan suurta kaupunkia.
 Kävellen lähdettiin aamulla liikkelle Budan linnaa kohti. Matkan varrella oli Matiaksen kirkko, joka itse asiassa kuuluu Budan linnaan. Kirkko oli todella kaunis ulkoapäin ja reunalta oli kauniit näkymät alas kaupunkiin. Ennen linnaa vielä päätettiin mennä hiukan maan alle katsastamaan linnaan kuuluva labyrintti. Labyrintin kiersi noin puolessa tunnissa ja jos vaan on aikaa kannattaa käydä katsomassa. Oli se kyllä joistakin kohdin pelottavakin. Pimeet kohdat mentiin neljän älypuhelimen taskulampun voimin läpi, haha. Labyrintista ei ole minkään laisia kuvia, sillä kuvaaminen oli siellä kielletty. Labyrintin jälkeen käveltiin linnalle. Budan linnavuori on kenties kaupungin tärkein yksittäinen nähtävyys. Tällä hetkellä Budan linnassa toimii useita tärkeitä museoita. Me ihasteltiin linnaa vain ulkoapäin sillä linna oli valtava!
  
Budan Linna & Parlamenttitalo
 

Linnalta lähdettiin alas kaupunkiin. Ketjusillan ylitettyä ja pienen juomatauon jälkeen lähdettiin kävelemään Parlamenttitalolle. Maailman suurin parlamenttitalo oli minun mielestäni Budapestin kaunein rakennus. Turistit olisivat päässeet rakennuksen sisälle, mutta ohjattu tunnin kierros ei viehättänyt minua eikä matkaseuralaisia, joten parlamenttitalostakin jäi muistoksi vain pintaraapaisu.

 House of Terror Museum
(Terror Haza)
Yksi museohan sitä piti kiertää ja olin jo vähän ennen reissua googletellut millaisia museoita ja nähtävyyksiä sitä kannattaa Budapestissä oikein käydä katsomassa. Mulle hyppäs muutamasta paikasta näyttöön Terror museo ja ehdotin sitä matkaseuralle. Niinkuin minä, myös muut innoistuvat tästä eri tyyppisestä museosta. Rakennusta ei voi olla huomaamatta, sillä taivasta kohden lukee metrin kokoisin kirjaimin sana TERROR kahteen eri suuntaan. Talossa mielenkiintoisinta oli se että, siellä olivat pitäneet päämajaansa sekä natsit että kommunistit. Talon pohjakerroksessa kidutettiin ja teloitettiin unkarilaisen Arrow Cross-puolueen toimesta satoja uhreja ja juuri tämä pohjakerros oli museon pysähdyttivin kerros hirttohuoneineen ja valokuvineen.
Museo oli rakennettu neljään kerrokseen, jotka piti kiertää tietyssä järjestyksessä, mutta kierroksen sai tehdä itsenäisesti. Museossa kuvaaminen oli kiellettyä kaikissa muissa kerroksissa paitsi ensimmäisessä, jossa oli näytillä panssarivaunu taustanaan talon uhreja. Kerroksissa oli paljon elävää kuvaa Hitleristä ja keskitysleireistä. Museossa oli myös paljon historiaan liittyviä esineitä näytillä. Museo oli kyllä todella erilainen ja surullinen, mutta ei niinkään pelottava mitä luin muutamasta lähteestä. 
 


Pig Slaughtering and Sausage Festival

Joo mähä sitten nappasin Museolta Syys-Lokakuun tapahtuma vihkosen ja bongasin sieltä nää festarit. Ei ollenkaan huono bongaus. Taksit alle ja tapahtumapuistoa kohti. Festivaalien suuruus yllätty mut täysin! Sisälle maksoi 6 euroa. Makkarakojuja, kaljaa ja musiikkia. Pääosin festarit siis koostuivat tästä. Keli oli hyvä niin mikäs siinä, jokainen hakemaan itselleen sopivinta makkara annosta! Mun tuli syötyä puokkiin makkarapizzaa, makkaraleipä töttöröä, tuoreita chipsejä ja unkarilaista PUTKIPITKOPULLAA! Oih se oli namia! Taikina kierretään putken päälle ja laitetaan paistumaan. Rapsakka kuori ja sisältä melkein jopa raakaa. Maun sain päättää lopuksi itse, me maistettiin kanelia ja vaniljaa! Molemmat olivat aivan taivaallisia. 


 
Tälläisissä paikoissa siis kerittiin kahtena päivänä käymään shoppailun lisäksi. Nyt olen taas yhtä kaupunkia rikkaampi :)

Budapest part 1

published on

Heipparallaa! Reissusta kotiuduttu ja kännykästä purettu vähän kuvia koneelle. Reissu meni hyvin, vaikka muutamana päivänä satoi vettä taivaalta. Jaoin Budapestistä kertovat postaukset kahteen osaan. Ruokaan ja nähtävyyksiin. Tässä postauksessa siis luvassa ravintoloita, joissa illallistimme ja ruokakuvia, joista vesi herahtaa ihan varmasti kielelle. Lets's start.

Baltazar Grill and Wine
Meidän hotellissamme Baltazarissa, oli siis aivan mieletön ravintola. Aamupala oli ala carte tyyppinen, listasta sait valita mieleisen annoksen. Annosten lisäksi oli listalla munakaslistaa, hedelmiä ja yogorttia erilaisilla lisukkeilla. Itselleni lempparikseni syntyi NewYork Bagel ja Croque madame. Syötiin oikeastaan iltaisin aina Budan puolella ja kaikki ravintolat, joissa käytiin olivat Budan Top 10 rafloja. Baltazar oli aivan ihana hotelli ja ennen kaikkea sisustus oli mieleeni. Baltazar oli hyvin boheemi ja ruoka oli gourmeeta katuruokaa. Ja täällä söin myös parasta katkarapu caesarsalaattia, mitä ikinä! Yummy
Baltazar hotel, aula



Kuhaa persiljaperunoilla ja kermaviilikastikkeella


Aamupala. Croque madame ( Briossi. kinkku, juusto, häränsilmä muna)



21 hungarian kitchen
Perinteinen unkarilainen ravintola "uudella fistillä". Erittäin kodikas ja lämminhenkinen ravintola, jossa henkilökunta piti hyvää huolta asiakkaista. Tarjosivat ruoan kanssa vain unkarilaisia viinejä ja tämä oli ensimmäinen paikka, jossa kysyttiin haluaisimmeko maistaa aluksi Palinkaa (perinteistä viinaa). No tottakai, jokaiselle oma pikku snapsi pöytään. Kyllä mä sitä haistoin ja maistoin, mutta ei.. Muistutti liikaa tequilaa :D Ruoat olivat kevyitä ja raaka-aineet läheltä hankittuja. Ravintola oli melko pieni ja iltaa varten tarvitsi tehdä pöytävaraus.
Metsäsieni risotto parmesanvaahdolla & jälkkäriksi creme brulee ja vihreä omena sorbetti
 

Pest-Buda
"Grandma's home style"- tyylinen unkarilainen keittiö. Yksi Unkarin vanhimmista ravintoloista. Myös tämä oli sisältä todella kodikas ja sisällä vallitsi hyvin rento ilmapiiri. Pest-Buda tarjoili vain unkarilaisia viinejä ja suosi läheltä tulevia raaka-aineita. Lista koostui pääosin moderneiksi muunnetuista unkarilaisista perinneruuista. Pest-Budassa oli hyvin pöytiä, mutta myös tänne on hyvä tehdä iltaisin pöytävaraus. Meidän onneksemme ilta oli lämmin, eikä nähty estettä jäädä ulkoterassille odottelemaan juomien kanssa pöytien vapautumista.
Grillattua kuhaa paahdettujen rapujen, perunoiden, pinaatin ja appelsiini-shamppanja kastikkeen kanssa. Jälkkäriksi suklaa souffle vanilja jäätelön ja kirsikka raguun kera.

Sellaisia annoksia tuli suuhun siis pistettyä tällä minilomalla:) Jos Budapestin reissua joskus suunnittelette, niin lämpimästi suosittelen näitä kaikkia kolmea ravintolaa, joissa me ehdimme käymään. Älyttömän ihania paikkoja kaikki ja ennenkaikkea ruoka oli todella hyvää! Nyt rupean väsäämään kuvia nähtävyys- mitä tein lomalla- postaukseen. Öitä ja pikaisiin kuulumisiin!

Mieliteko

published on

Voi että mä nautin, mulla lähti tänään syyslomaviikko käyntiin. Tänään lähden yöksi Tampereelle ja torstaina suunnataan porukalla Budapestiin. Viikonloppu hurahti yllättävän äkkiä. Lauantaina kokoonnuttiin ystävien kanssa  ja siinä meni koko ilta yöhön asti jutellessa ja herkkuja syödessä. Muutaman hassun viinilasin jälkeen vaihdettiin spotifystä Top 50 lista vähän vanhempaan musiikkiin ja sen saattelemana päätettiin ystäväni kanssa mennä katsastamaan muiden lähdettyä Loimaan yöelämää. Sunnuntai oli pelipäivä! klo 17.00 hallille katsomaan lentopalloa ja niinhän siinä kävi että Loimaan Hurrikaani voittoon 3-0. Sitä ennen hesemätöt naamaan ja leffaa Nellin kanssa. Katsottiin magic mike xxl. Eipä ollut kummoinen leffa, lopun 15 minuuttia lukuunottamatta :D..
Mut mennään pikku hiljaa ruokaan. Viikonloppuna mun teki ihan himona mieli pastaa! Ja jotenkin kun on syksy ja katsoo ulos niin mun herahtaa heti sienten maku kielelle. Ja edeltävinä viikkoina aina kun oon ollut kaupassa oon ostanut sieniä? Heh.. Tiedän ettei pelkkä sienipasta ois toiselle osapuolelle sopinut lainkaan, joten kaupasta lähti mukaan myös pekonia!

 Ohje:
Sieni-pekonipasta

pussillinen/ paketti herkkusieniä
1 pkt pekonia
kolmen juuston kerma
nauhapastaa
1 tl sokeria
3rkl soijaa

Laita vesi kiehumaan pastaa varten. Lisää veteen suolaa ja öljyä. Kun vesi kiehuu, lisää pasta. Keitä ohjeen mukaan.
Pilko pekoni pieniksi paloiksi ja laita pannulle. Pilko sienet ja lisää pekonin joukkoon. Kun sienet näyttävät hyvin paistuneilta lisää sokeri ja soija. Sekoita ja lisää joukkoon kerma. Anna hautua pienellä lämmöllä hetken.
Nostele lautaselle ja nauti! 
Lisää halutessasi parmesania!



Mun Nelli Nuudelipää

published on

Erilaista postausta tähän väliin! Tänään siskokset tutuiksi teille lukijoille ja loppuun Nelli on kertonut vielä hänen oman ruokabravuurinsa. Eilen tein yllätys yllätys taas juustokakkua. Valitettavasti mulla ei siitä oo kuvia, kun kyseinen henkilö, joka tässä postauksessa on esillä hoputti mua uimaan. Kyseessä oli gluteeniton mansikkarahka-suklaakakku. Mutta kysymyksiin ja kuviin seuraavaksi. Toivottavasti tälläiset erilaisetkin postaukset iskevät teihin lukijoihin! Olen myös miettinyt Ask me tyyppistä, jolloin te saisitte lähettää minulle kysymyksiä, joihin vastaan! Mutta siitä sitten myöhemmin. Viikonloppuna taas tiedossa ruokakokeiluja. Kuulumisiin!

Ikä:
P: 21
N: 19

Kuvailkaa toista yhdellä sanalla? 
P: Vilkas
N: Ystävällinen

Sekoittavatko ihmiset teitä koskaan? 
P ja N: Sekoittavat, vaikkei näytetä meidän mielestä samalta

Mikä toisessa ärsyttää? 
P: Se kun Nelli ärsyyntyy todella helposti :D
N: Se kun Pinja ei anna lainata jotain mitä tarvitsen

  Mikä on parasta toisessa? 
P: Nellille voi kertoa kaiken ja hän saa mut aina iloseksi.
N: Varmaan se kun Pinja palvelee mua. Ei vaan, ainakin luotettavuus ja se että meillä on niin hyvä siskosuhde.

Onko teillä mitään yhteistä inside-juttua? 
P: ON, montakin :D Meillä on myös oma tervehdys, haha
N: On meillä useempiki.. ”Niceee”


Paras muisto? 
P: Kyllä meillä niitä muistoja riittää. Mikä tulee heti mieleen niin on Rihannan keikka yhdessä.
N: Ei tuu yhtä parasta muistoa mieleen, kun on monta hyvää muistoo nuoremmalta iältä ja vanhemmalta.


Jos olette lähdössä jonnekkin, kumpi on ensimmäisenä valmiina?
P: Minä. Nelli o sellanen ”mä oon valmis”-tyyppiä, vaikka ois yöpaita vielä päällä.
N: Pinja..
 
Korkkarit vai tennarit?
P: Molemmat! Mutta no tennarit!
N: Tennarit

Komedia, kauhu vai chick-flick?
P: Komedia ja tiedän että Nelli valitsee kauhun. Joudun aina katsomaan kauhuleffan Nellin kanssa.
N: Kauhu!


Onko teillä mitään samanlaista vaatetta tai asustetta?   
P: Vohoi.. On! Mistä lie johtuu :)
N: On, esim kenkiä, koska mulla on isompi jalka. Ja jotain vaatteitakin ollaan ostettu kahteen kertaan. Nykyään on yhteisiä (eli pinjan) vaatteita, joita molemmat käyttää. (varastan/ lainaan)

Riitelettekö koskaan? 
P: Välillä, mutta se yleensä on vaan toisen ärsyttämistä ja ilmeilyä.
N: Välillä kinastellaan, mut ei mitenkään suuresti riidellä. Ei me oikein ikinä olla vihaisia toisillemme, ainakaan kauaa.

Jos voisitte matkustaa yhdessä mihin tahansa maailmassa, mihin menisitte?
P: Hmm, veisin Nellin varmaan Floridan Disney Worldiin!
N:  Mä veisin meidät johki lämpimään shoppailureissulle.


Mitä arkista asiaa ilman et voisi elää? (puhelinta ja avaimia ei lasketa)
P: Silmälaseja? Mut kyl tyynyki aika kova juttu on!
N: Jos puhelinta ei lasketa niin varmaan hammasharja tai piilolinssit

Missä asioissa olet pikkutarkka?
P: Keittiön siisteydessä ja muutenkin kaikkien esineiden paikasta, pitää olla just eikä melkein!
N: En nyt tie kutsutaanko näitä pikkutarkoiks, mutta mun sänkyyn ei saa koskee tai siellä ei ainakaan saa syödä :D ja sit mun just pestyihin hiuksiin ei saa koskee ja sit mutenki pesen liikaa hiuksia.

Mitä yleensä teette yhdessä?
P: Mitä siskot nyt tekee? Kaikkea! Mutta aika usein herkutellaan ja tehää tyttöjenjuttuja! Pieruverkkarit jalassa katotaan leffoi aika usein nykyään. Ei niin tyttömäistä kylläkään mitä nyt äskön mainostin niitä tyttöjenjuttuja.
N: SYÖDÄÄN, tai varsinkin käydään ulkona syömässä Tampereella. Sit kierrellään kapungilla ja kaupoilla, (Tampereella siis, Loimaalla ei kukaan kiertele kaupungilla muuten vaan) katotaan leffoja, urheillaan JOS Pinja jaksaa:) sekä hengaillaan ja ollaan vaan.




Nellin bravuuri Mama-kananuudeli
Mama-kananuudeli
vettä
paljon mausteita
pehmeää raejuustoa

Kattilan pohjalle vain vähän vettä(1-1 1/2 dl) Joukkoon kaikki nuudelin sisältämät mausteet, lisäksi sopivasti currya, aromisuolaa, pieni pala kanaliemikuutiosta sekä vaihtelevasti extra chili. 
Kun vesi kiehuu, lisää nuudelit. Kiehauta n 2-3min, että nuudeli on kypsää ja vesi melkein haihtunut. Itse jätän hieman nestettä pohjalle, koska nuudeli on mehevämpää. Valmis! 
Lisäksi valion pehmeää raejuustoa ja lasi maitoa:)

Muu maa mustikka

published on

Heipparallaa! Viikonloppu alkaa olemaan pulkassa ja tänään vietetään kansallista korvapuustipäivää.  Korvapuusteihin voit katsoa ohjeen pari postausta alempaa. Mun viikonloppu ei ollut mitenkään ihmeellinen. Perjantaina ei ollut suunnitelmissa yhtään mitään, tein mustikka-vaniljakakun ja illalliseksi vielä uuniperunat ja kala uuniin, namskis. Lauantaina olin katsomassa labyrintti-aavikkokokeet leffan, mutta oli kyllä minusta pienehkö pettymys verrattuna ykköseen. Tää sunnuntai onki mennyt aika pitkälti yöpaidassa sohvalla löhöilyyn. Joten miksen kirjottaisi ohjetta perjantaina tekemään kakkuuni ja laittaisi muutamaa kuvaa näytille. Hyviä kuvia saikin hiukan etsiä kamerasta, olin vähän suhaisemalla ottanut niitä, mutta kyllä sieltä nyt ainakin nämä pari oli ihan julkaisukelvollisia. Olkaapa hyvät ja hauskaa alkavaa viikkoa!

Ohje:
Mustikka-vanilja juustokakku
50g voita
170g digestivekeksejä
300g maustamatonta tuorejuustoa
200g vaniljarahkaa
1 prk flora vispi
1dl mustikoita
1/2dl sokeria
4 liivatetta
2rkl vettä
valkosuklaata koristeluun

Murskaa keksit ja lisää sulatettu voi sekaan. Painele vuuan pohjalle. Nosta jääkaappiin.
Laita liivatteet likomaan kylmään veteen.
Sekoita tuorejuusto, rahka, mustikat ja sokeri keskenään.
Sekoita flora vispi.
Yhdistä flora vispi muihin sekotettuihin aineksiin.
Kuumenna 2rkl vettä mikrossa ja lisää liivatteet veteen. Kaada koko ajan sekoittaen liivatevesi kakkuseokseen.
Ota pohja jääkaapista ja kaada seos sen päälle. Laita jääkaappiin takaisin hyytymään.
Jos tahdot voit tehdä koristeita valkosuklaasta leivinpaperille ja laittaa ne hetkeksi pakastimeen kovettumaan tai ripotella vain mustikoita hyytyneen kakun päälle.
Lisää koristeet, kun kakku on hyytynyt.
   


Popular Posts